Toimitus testaa: Hypoxi-rasvanpolttomenetelmä

Munankuori-Jenni ja Hypoxi-Jenni

Oltuani yli kaksi vuotta töissä Hyvinvointikeskus Huumalla, päätin vihdoin uskaltautua tutustumaan klubimme Hypoxi-studioon. Ajatus kokeilla menetelmää on itse asiassa ollut mielessä useasti, mutta aikaa konsultaatiokäynnille en ole koskaan saanut aikaiseksi ennen tätä. Kirjoitan nyt kokemuksistani pelkän konsultaation perusteella. Kiinnostus hoitokuuriinkin heräsi kokemukseni myötä.  

Studioyrittäjä Iisa Nihtilän jäätyä juuri äskettäin äitiyslomalle, minut otti vastaan hypoxi-asiantuntija Jenni Moilanen, joka myös vastaili kysymyksiini. Hypoxissa on kyse ali- ja ylipaineen avulla saavutettavasta vaihtelevasta ilmanpaineesta, joka edesauttaa rasva-aineenvaihduntaa. Hypoxi-puvut kohdentavat rasvanpolton ongelma-alueille eli ala- tai keskivartaloon. Ylävartalossa verenkierto toimii yleensä luonnollisesti paremmin, sillä sydänkin sijaitsee lähempänä. Alavartaloon voimme tarvita Hypoxin kaltaista menetelmää halutessamme rasvan palavan nopeammin sekä kohdistetusti tältä ongelma-alueelta.

Konsultaatiokäynti alkaa esitietolomakkeen läpikäymisellä. Lomakkeella on tarkoitus kartoittaa, ettei minulla ole mitään esimerkiksi fyysisiä esteitä hypoxi-hoitoon. Eräs yksiselitteinen este hoidolle olisi syöpä. Tähän syy on se, että hoidoilla ei haluta ns. buustata syöpäsoluja parantamalla verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Olisi riski, että tämä kasvattaisi syöpäsolujen määrää. Muunlaisten pitkäaikaissairauksien vuoksi hypoxia ei tarvitse välttää, ellei lääkäri ole määrännyt liikuntakieltoa. Äskettäin aloitettu lääkitys voi kuitenkin myös olla este hoidoille, sillä uudet lääkkeet saattavat vaikuttaa painoon vaihtelevasti. Flunssaisena tai muuten sairastuneena hoitoihin ei tietenkään pitäisi tulla - ethän mene treenaamaankaan kipeänä!

Toimituksen testihenkilö futuristiselta
tuntuvassa 'ihopuvussa'

Hypoxi-studiosta löytyy useampi hoitomenetelmä, joista ensimmäisenä pääsen kokeilemaan niinsanottua ihopukua. Ohjaaja-Jennin autettua minut sukeltajanasua muistuttavan haalarin sisälle, käyn makuulleni ja minut ‘kytketään letkuihin’. Letkut imevät puvusta kaiken ylimääräisen ilman pois, joten oloni muistuttaa vakuumipakkausta. Puku on umpinainen jalankärjistä ja kauluksenkin pitää olla tiivis, jottei ilma vuoda sitä kautta. Myönnän, että pelkäsin hieman pukuun menoa ahtaanpaikankammoni vuoksi. Jännitin, alkaako joka puolelta kiristävä puku ahdistaa - ahdistun nimittäin jo pukiessani farkut jalkaani. (Kyllä, olen onnekas kun normaaliksi työasukseni sallitaan jumppatrikoot!) Olo ihopuvussa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ahdistunut. Puvun aikaansaama paineenvaihtelu ei tuntunut ‘aggressiviselta’ tai liian voimakkaalta vaan oli pikemminkin ‘kuplivaa’. Puvun sisällä olevat 400 ilmakuplaa antavat kevyen ja lempeän hieronnan keskivartalolle ja olo on hieman kuin porealtaassa pienen pienten poreiden hellimänä. Pystyin todella rentoutumaan hämärässä huoneessa soittimesta kantautuvien luonnonäänien saattelemana. Tarkoitus on lämmitellä ja saada verenkiertoni ja aineenvaihduntani liikkeelle ennen hoidon aktiivisempaa vaihetta. Puku laittaa kuonat sekä nesteet liikkeelle ja jo tämä itsessään auttaa esimerkiksi selluliitista eroonpääsemisessä. Ihopuvun vaikutuksia ovat myös sileämpi ja kimmoisampi iho. Ihopuvun alle kannattaa pukea pitkähihainen paita sekä pitkät housut ja sukat. Näin puku ei hiosta. On tärkeää juoda hyvin hoidon jälkeen, sillä muuten voi esiintyä päänsärkyä. Puku saa aineenvaihdunnan liikkeelle.

Seuraavana kokeilemaani kojetta onkin jo astetta vaikeampi kuvailla. Toivon, että käytte kaikki itse kokeilemassa laitteita ilmaisessa konsultaatiossa! Periaatteessa kyseessä on kuntopyörä, joka on upotettu puolikkaaseen (jätti)munankuoreen. Rinnan alle kiinnitetään sykemittari, jolla tarkkaillaan että sykkeeni pysyy sopivan matalalla tasolla ja vyötärölleni pujotetaan vanne, joka kiinnitetään helmastaan munankuoren reunoihin. Ali- ja ylipaineen vaihtelu tekee työn tässäkin koneessa. Tyhjiö tiiviin vanteen alla pumppaa vetäen minua vuoroin kohti lattiaa ja nostaen vuoroin painetta ylöspäin. Hikikarpalot eivät sinkoile vieläkään ja polkeminen tuntuu kevyehköltä, mutta päästessäni vanteen alta ja munankuoresta ulos, huomaan paitani kuitenkin hionneen. Pyörän teho perustuu samaan yli- ja alipaineen vaihteluun, joka saa aikaan verenkierron vilkastumisen ja rasva-aineenvaihdunnan kiihtymisen.

Hypoxi ei suinkaan ole tarkoitettu vain naisille.
Se toimii erinomaisena palautumiskeinona esimerkiksi huippu-urheilijamiehillekin. 

Kaikenlainen muu liikunta on hypoxi-hoitopäivinä kielletty. Minua ohjeistettiin jopa olemaan pyöräilemättä työmatkojani mahdollisen hoitojakson aikana. Urheilemattomuus hypoxi-päivinä piti perustella minulle rautalangasta. Hypoxilla verenkierto imetään alipaineen avulla rasva-aineenvaihduntaan, eli pintaan. Urheileminen taas aiheuttaisi sen, että veri vetäytyy syvälle, lihastasolle, ja näin sekoittaisi verenkierron joka on juuri imetty pintaan (ylös lihaksista) tekemään työtä rasvaa polttavasti. Urheillessa verenkierto palaisi lihaksiin, eikä paineiden vaihtelulla aikaansaatu rasvanpoltto pääsisi toivotuille täysille tehoille. Liikunnan lisäksi kiellettyjen listalla ovat sauna sekä hieronta hoitopäivinä. Syyt tähän ovat samat. “Hoitopäivänä voit siis hyvällä omallatunnolla jäädä sohvalle makaamaan”, toteaa Jenni. Sinulle jää kuitenkin viikossa neljä päivää, jolloin voit harrastaa liikuntaa aivan normaalisti.

Vastaanottomme Laura käy parhaillaan rasvanpolttoon keskittyvää hoitojaksoa,
jolloin käytössä on vain Hypoxi-pyörä. Kuvassa makuumalli pyörästä. 

Suosituin hypoxi-hoitomuoto on niinsanottu yhdistelmähoito, jossa asiakas käyttää niin ihopukua kuin pyörääkin. Pyörästä löytyy myös makuulla poljettava versio. Pyörän sijaan voi käyttää myös vacunauttia, joka on juoksumatolle puettava ‘puolipuku’. Vacunaut-harjoituksessa juoksumatolla käytetään maksimisykkeitä. Vakunautin tehoalue on keskivartalo, kun taas pyörällä tehtävä harjoitus vaikuttaa erityisesti alavartaloon. Jos tavoitteesi on pelkästään ihon kiinteyttäminen ja silottaminen, voi sinulle riittää ihopukuhoito. Jos taas haluat vain polttaa rasvaa, saattaa pyöräily riittää tavoitteidesi saavuttamiseen. Yhdistettynä nämä hoitomuodot kuitenkin ovat tehokkaimmillaan tukien toinen toistaan.

Ennen hypoxi-hoitoa tulisi syödä jotain hiilihydraattipitoista noin 1-2 tuntia ennen hoidon aloittamista. Älä syö liian viime hetkellä, koska tässä tapauksessa hiilarit menevät pyöräilyn polttoaineeksi eikä rasvanpolttovaihe käynnistykään heti. Heti hoidon jälkeen olisi hyvä olla parikin tuntia syömättä. Tämän jälkeen ruuan tulee olla proteiinipitoista. Hiilareita tulisi välttää peräti 6-7 tuntia hoidon jälkeen. Vettä saa juoda 2 litraa päivässä - tai hypoxi-päivinä enemmänkin.

Ohjaajani Jenni myöntää, että ruokavaliolla on iso rooli hoitojakson onnistumisessa. Ruokavalio-ohjeet sisältyvätkin yhdistelmähoitopakettiin. Mikäli annettua ruokavaliota ei noudateta, ei toivottuja tuloksia voi odottaa. Hoitojakson alussa kirjataan alkumitat, ikä sekä liikunnan määrä eli kulutus. Sallitut kalorimäärät lasketaan tämän mukaan. Hypoxi-ruokavalio sopii Jennin mukaan ihan yleiseksi ruokavalioksi; se on helppo ja ‘tavallinen’. Asiakkaan niin halutessa, voidaan kalorit laskea hoitojakson päätteeksi uudelleen ottaen huomioon hoitojen jälkeinen peruskulutus. Syöminen on aikataulutettua, jotta rasvanpoltto olisi optimaalista ja täten myös tulokset pitkäaikaisia. Tarkoitus ei ole paastota nälässä eikä menetelmä myöskään perustu pelkkään nesteenpoistoon. Erityisesti, mikäli hoitojakso ei ala tuottaa toivottuja tuloksia, voi Hypoxi-ohjaaja pyytää asiakasta pitämään ruokapäiväkirjaa. Täältä syy tuloksiin - tai paremminkin niiden puuttumiseen - yleensä löytyy.  “Paino pudotetaan ruokavaliolla ja hypoxi-laitteet kohdentavat rasvanpolton ongelma-alueille”, painottaa Jenni Moilanen.

Muista juoda runsaasti vettä! Hoitopäivinä jopa yli 2 litraa päivässä on suositeltavaa. 

Vaikka en oman elämäntilanteeni vuoksi varsinaista hypoxi-kuuria juuri nyt aloittaisikaan, niin aion kuitenkin käydä silloin tällöin rentoutumassa ihopuvussa, sulkea silmäni puoleksi tunniksi, nauttia rauhoittavista luonnonäänistä ja antaa kuplien hieroa väsynyttä ihoa. Näin tekee myös osa muusta henkilökunnastamme. Helppo rentoutumiskeino esimerkiksi työpäivän päätteeksi! Jos rahaa olisi, voisi tehdä kuten pop-jumalatar Madonna ja ostaa koko masiinan kotiin. ;)

Hyvinvointikeskus Huuman jäsenet ovat oikeutettuja pysyvään 10 prosentin alennukseen Hypoxi-hoitojen ovh:sta ja nyt maanantaihin eli kesäkuun 13. päivään asti Hypoxi Studio Kotka on luvannut huumalaisille poikkeuksellisen -15% alennuksen lähtöhinnoista. Hoitojaksolasku on jaettavissa esimerkiksi neljään erään ja kaikki liikuntasetelit käyvät myös maksuvälineenä. Kun varaat hoitosi viimeistään ensi maanantaina, ehdit vielä saada kroppasi kesäkuntoon ennen lomia! (Esim. yhdistelmähoito: 12 käyntikertaa, 4 viikkoa, 3 käyntiä viikossa.)

Kahdeksan viikkoa maailmalla

Moni Hyvinvointikeskus Huuman vakioasiakkaista saattoi huomata, että jotakin puuttui salilta tänä keväänä. Se puuttuva palanenhan oli tietenkin toimitusjohtajamme Mikko Paavola, joka otti Huuman 6-vuotissyntymäpäivien jälkeen ansaittua sapattivapaata ja buukkasi itselleen pelkän menolipun Aasiaan.

Huuman toimituksen pyynnöstä Mikko kirjoitti reppureissustaan meille hulvattoman kertomuksen. Hyppää mukaan retkelle!

Paikallinen Power Gym Nepalissa.  

Alkuperäinen idea oli kirjoittaa blogiin siitä, että käyn tapaamassa Huuman kummilasta Filippiineillä. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti onnistunut, sillä Filippiineillä oli vaalit juuri mahdollisen vierailuni aikana ja liikkumista alueella ei suositeltu turvallisuussyistä.

Niinpä Jenni pyysi minua kirjoittamaan matkakertomuksen reissusta kokonaisuudessaan. Hetken mietittyäni päätin suostua. Aloin tehdä muistiinpanoja vasta Manilassa, joten monia hauskoja juttuja varmasti unohtuu mainita - tai ei viitsi kertoa. En ole koskaan kirjoittanut blogia - tai kovin paljon muutakaan, joten älkää välittäkö huonosta äidinkielestä (toim.huom. tekstiä on editoitu toimituksen puolesta viimeistelyvaiheessa). Pyrin kirjoittamaan lyhyesti, jotta edes joku jaksaisi lukea loppuun asti. Vajaaseen kahteen kuukauteen toki sattui ja tapahtui kaikenlaista. Tämä on vain pintaraapaisu.

Selfie-tikun käytön opettelua Vientianessa. 

Olin katsellut matkareittiä hiukan etukäteen, mutta ainoa lento minkä olin varannut oli menolippu New Delhiin 26. maaliskuuta, paluusta ei ollut vielä tietoa siinä vaiheessa. Loppujen lopuksi reitti kulki seuraavasti: Helsinki-Tarto-Helsinki-New Delhi-Katmandu-Pokhara-Katmandu-Dhaka-Bangkok-Vientiane-Vang Vieng-Vientiane-Phnom Penh-Sihanoukville-Phnom Pengh-Singapore-Bangkok-Phuket-Manila-Boracay-Manila-Bangkok-Helsinki. Tästä voi päätellä, että aika paljon tuli istuttua lentokoneessa, bussissa ja muissa kulkupeleissä.

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että nämä ovat vain ja ainoastaan minun henkilökohtaisia fiiliksiä ja tuntemuksia reissun aikana nähdyistä kohteista. Moni kokee asiat varmasti eri tavalla tai etsii erilaisia asioita matkustelunsa aikana. Lisäksi näin joka maasta vain pienen osan. Toinen tärkeä huomio reissun aikana oli se, että onhan se hienoa löytää ja käydä siellä paratiisisaarella ja loikoilla hammockissa ilman mitään häiriöitä tms., mutta loppujen lopuksi kohteesta tekee hyvän ihmiset joita kohtaat siellä tai joita sinulla mukanasi.  

Katmandun hienostoaluetta. 

Delhiin lentää vain 6,5 tuntia ja tämä oli suurin syy miksi lensin sinne ensin. Sieltä olin buukannut halvan hostellin - ties mistä - ja jo ensimmäinen päivä osoitti, että äkkiä pois. Ainakin se alue, missä olin, oli likaista, ihmiset töykeitä eikä ollut mitään tekemistä. Niinpä varasin lennon Nepalin Katmanduun heti seuraavaksi päiväksi. Lento lähti aamulla kello 10. Lentoajanhan ei pitänyt olla kuin kaksi tuntia, mutta sää rankaisi heti alussa ja muutaman yrityksen jälkeen kapteeni päätti että palataan takaisin Delhiin. Great, olin siis illalla kello 10 Hotellissa Delhissä. Katmanduun pääsin lopulta seuraavana päivänä. Myös se oli melko likainen paikka, mikä ei miellyttänyt. Melko nopeasti tein päätöksen, että lähden bussilla Pokharaan. 8 tunnin bussimatka ei sinällään houkutellut, mutta luvattiin että on hyvät maisemat. No, ei ne sen kummemmat olleet, mutta onneksi reissu kesti 10 tuntia.

Pokhara oli ensimmäinen paikka missä viihdyin vähän pidempään (4pv). Mukavan rauhallinen n. 250 000 ihmisen pikkukylä Nepalissa. Paikka, johon varmasti tulee mentyä uudestaan heti kun innostun vaeltamisesta enemmän. Pokharasta löysin myös paikallisen Power Gymin.

Ei tarvinut palella!

Pokharasta päätin lentää takaisin Katmanduun, josta oli heti jatkolento Bangladeshin pääkaupunkiin Dhakaan. Oli hyvin lähellä, etten myöhästynyt Dhakan lennolta koska Pokharasta lennot lähtee aina pahasti myöhässä. Onneksi sain puhuttua itseni aikaisemmalle lennolle, joka silti lähti 30 minuuttia myöhemmin kun alkuperäisen lentoni ilmoitettu lähtöaika! En tiedä ketään tuttua, joka olisi käynyt Bangladeshissa - eikä siellä montaa länsimaalaista näkynytkään. Olin onneksi palkannut Showaround-applikaation kautta itselleni paikallisen oppaan, joka näytti parin päivän aikana hiukan paikallista meininkiä ja pakolliset nähtävyydet joita ei oikeasti ollut perustemppeleitä ja –museoita lukuun ottamatta. Mutta oli mielenkiintoista olla vähän aikaa täysin ulkopuolisena ja vedellä riksalla katuja pitkin. Mietin, että niiden kavereiden ei kyllä tarvitse salilla käydä kun polkee pyörää jossa on kaksi ihmistä kyydissä koko päivän 40 asteen helteessä!

Bangladeshin moottoritiellä 

Dhakassa ”viihdyin” kaksi päivää, jonka jälkeen oli tarkoitus lentää Myanmariin mutta sinnehän ei suoria lentoja mennyt. Niinpä päätin lentää Bangkokiin, olla siellä pari päivää ja ottaa sitten lennon Laosin pääkaupunkiin Vientianeen. Tässä vaiheessa täytyy kertoa, että lähes kaikkia pääkaupunkeja yhdisti samat asiat: isoja ruuhkaisia paikkoja, joissa viihtyi yleensä pari päivää ja sitten halusikin suunnistaa jo meren rannalle tai saaristoihin.

Hintataso vaihteli jokaisessa kohteessa, mutta aina kun menit perusturistipaikkoihin hinnat alkoivat hipoa melkein Suomen hintoja. Toki jokaisessa kaupungissa pystyy elämään 10€/päivä budjetilla jos majoitut 3€/yö dormitoryssa eli yhteismajoituksessa ja syöt 1-2€ sapuskoja. Itse olin vähän erilainen reppureissaaja ja menin enemmän fiilispohjalta; välillä olin dormissa ja välillä 150€ hotellissa (no, niitä ei ollut montaa), välillä söin 1€ kanaa ja riisiä ja välillä viiniä ja hummeria.

Hyvinhän se mahtui! 

Vientianessa kävin katsomassa pakolliset nähtävyydet eli Patuxai-sotamuistomerkin ja kullatun buddhatemppelin, Pha That Luangin, vajaassa tunnissa, ja sen jälkeen aloinkin jo miettimään reittiä Vang Viengiin. Päädyin lopulta minibussiin edullisen hinnan takia (10€). Matka toki kesti 5 tuntia. Päätepysäkille päästessä vaihdettiin avolava vielä kuorma-autoon ja rinkat kuljettaja sitoi hienosti kiinni. Ensimmäinen vähän nopeampi kurvi ja joku huutaa jotain, katson taakse ja meikäläisen rinkkahan siellä pomppii pitkin hiekkasta tietä - sisällään totta kai MacBook yms. No auto seis, kuski kävi hakemassa rinkan ja matka jatkui. Onneksi mitään ei hajonnut!

Vang Vieng on tunnettu tubingista eli toisin sanoen lasketaan isolla kumirenkaalla pitkin jokea, jonka varteen on ripoteltu baareja joissa myydään halpaa viinaa ja pidetään hauskaa. Itsehän en sellaisesta ole kovinkaan kiinnostunut, mutta päätin kuitenkin kokeilla kun kerran siellä asti oltiin. Paikka oli itseasiassa vielä muutama vuosi todella hurja ja vuonna 2011 kuoli 27 ihmistä, jonka jälkeen paikalliset viranomaiset päättivät puuttua asiaan ja baarien määrä muunmuassa väheni huomattavasti. Eli homma oli kyllä rauhoittunut huomattavasti ja baarejakin oli joen varrella enää kaksi. Ihan nappiin ei jostain syystä mennyt oma setti, koska hävikkilistaan laitettiin sen jälkeen kamera, t-paita ja päiväreppu.

Alle 20-vuotiaiden uhrien pääkalloja Kuolemankentillä, Kambozassa 

Pari päivää Vang Viengissä riitti oikein hyvin ja sitten takaisin bussilla Vientianeen ja sieltä lentäen Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Kambodzallahan on melkoinen historia Pol Potteineen ja Vietnamin sotineen ja kannattaa mielenkiinnosta lukea niistä joskus tarkemmin. Itse kävin tutustumassa Kuoleman kentille (Killing Fields) ja vankila Tuol Slengiin. Vaikuttavia paikkoja molemmat. Phnom Penh ei juurikaan eronnut esimerkiksi Vientianesta ja melko nopeasti otinkin taas suunnan rannalle päin eli Sihanoukvilleen. Harmi vaan, että sinä päivänä kun olisin halunnut lähteä, eivät bussit enää kulkeneetkaan. No, olin päättänyt, että haluan pois Phnom Penhistä ja mittari on aina mittari vaikka voissa paistaisi, joten ei muuta kun pirssi alle niin kun jokainen reppureissaaja olisi varmasti tehnyt. Neljän tunnin matkasta jouduin maksamaan n. 70€.

Koh Rong Samluengin paratiisisaari 

Sihanoukville on ihan mukava rantakohde, jossa tapasin reissun ensimmäiset suomalaiset: suomalainen kaveri piti majataloa, jossa oli suomalaisia töissä ja oli siellä muutama suomalainen turistikin. Sihanoukvillestä lähdin käymään veneellä pienellä paratiisisaarella Koh Rong Samloemilla. Olin kuitenkin hieman varautunut, koska Aasian huono puoli on se että ihmisiä ei kai ole opetettu siihen että luontoa ei saisi roskata tai jätteitä laskea suoraan mereen. Tai sitten tähän on joku muu syy, mutta pikkuhiljaa saari saaren jälkeen alkaa olla roskattu. Onneksi Koh Rong Samloem oli todellakin säilynyt vielä melko koskemattomana. Jos haluaa omaa rauhaa niin tässä on hyvä paikka siihen tarkoitukseen. Itse en jaksa maata auringossa kovinkaan pitkään tai olla tekemättä mitään, joten päivä siellä riitti minulle.

Sikavillestä, niin kun suomalaiset sanoo, matkasin takaisin Phnom Penhiin ja seuraavaksi oli tarkoitus lentää Bangkokiin, mutta hyvä ystäväni Niko oli työreissulla Singaporessa joten päätin piipahtaa häntä moikkaamassa ensin. Näköjään helpompi sopia treffit kaverin kanssa Aasiassa kuin Suomessa. Singapore on todella kallis paikka ja olen käynyt siellä aikaisemminkin, joten moikat vain siellä ja sitten Bangkokiin vastaan Topia. Hän on äitini mies ja olin houkutellut hänet Thaimaahan viettämään 70-vuotispäiviä. Reilu viikko vierähtikin sitten Bangkokissa ja Phuketissa mukavasti. Pääasiassa erilaisten aktiviteettien äärellä.

Boracay

Topi palasi Suomeen ja itse suuntasin viimeiseen kohteeseen, eli Filippiineille. Ensin pääkaupunki Manilaan ja sieltä Boracayn saarelle. Moni varmasti tietää Boracayn paratiisisaaren; sehän on voittanut ties mitä titteleitä. Itse tiesin vain sen, että siitä on tullut melko kova bilesaari ja se hiukan mietitytti etukäteen. Onneksi pelkotilat oli melko turhia, koska ei siellä bilekansaa ollut sen enempää kun muuallakaan ja halutessaan sai myös nukkua. Boracayssa vierähti vajaa viikko. Viimeiseksi viikonlopuksi oli tarkoitus mennä Manilaan hiukan shoppailemaan, koska siellähän on mitä parhaimmat edellytykset siihen ja toki tuliaisetkin piti vielä ostaa. Lauantai-iltana iski kuitenkin pikkulasten tauti eli korvatulehdus ja tämä laittoi paluusuunnitelman uusiksi. Lääkäri kielsi lentämisen maanantaina ja tautia parannellessa menikin sitten viikko. Paluulennolle sain luvan perjantaille ja Suomessa olin takaisin 21. toukokuuta.

Kokemus oli kaiken kaikkiaan hieno ja suosittelen ehdottomasti kaikille yksin reissaamista edes kerran elämässä. Se antaa aivan uudenlaista perspektiiviä matkusteluun. Se, että olet pidempään poissa saa sinut myös arvostamaan perusarkea ja työntekoa Suomessakin aivan eri tavalla. Ja - ehkä Delhiä lukuun ottamatta - ihmiset olivat todella iloisia ja vastaanottavaisia joka paikassa. Kenties siihen vaikuttaa se, että aurinko paistaa ympäri vuoden eli D-vitamiinin saanti on taattu, eikä ole samanlaisia kaamoskausia kun esimerkiksi Suomessa.

En ehkä enää lähtisi yli kuukaudeksi yksin reissaamaan - mutta never say never. ;)

MIKKO PAAVOLA

Doggy style- suppailua Phuketissa