perjantai 17. huhtikuuta 2015

Helmikuun onnistujat!

Helmikuun onnistujiksi valitsimme kokonaisen perheen, joka on ahkerasti ja monipuolisesti käyttänyt Huuman palveluita omaa liikuntaharrastustaan ja -kipinää etsiessään.

Perheen isän, Arton, taival Huuman matkassa alkoi jo viisi vuotta sitten, kun Huuma avattiin ja Euraston Toni houkutteli Arton salille jäseneksi. Tuolla erää Arto sai kuntoiltua noin vuoden, jonka jälkeen työ- ja kouluaikataulujen yhteensovittaminen perhe-elämän ja saliharrastuksen kanssa kävi liian mutkikkaaksi. Perhe vei yhtälössä ansaitun voiton ja harrastus jäi sivuun muutamaksi vuodeksi. Viime keväänä valmistuttuaan Arto päätti kuitenkin palata salille ja on ollut aktiivinen jäsen viime vuoden kesäkuusta saakka. Ryhmäliikuntatunneista hän käy mm. kahvakuulatunneilla, BodyPumpissa, Spinningissä sekä CXW:ssä ja HIIT-tunneilla.

Perheen äidillä, Katjalla, oli puolestaan ollut pidempi tauko varsinaisessa treenaamisessa. Useita vuosia hän oli harrastanut lenkkeilyä ja pyöräilyä vain satunnaisesti. Viime syksynä Arto osti yllätyslahjana puolisolleen pienryhmätreenipaketin, jonka avulla Katja sai saliharrastuksensa aluille. Lillin vetämä Starttiryhmä antoi hyviä kokemuksia ja Huuma paikkana tuli tutuksi. Alkujärkytyksestä toivuttiin ja periksi ei annettu. Tämä lahjakortti oli Katjalle kenties käänteentekevä, sillä voi olla että ilman sen antamaa sysäystä hän olisi jäänyt kotiin.

Vaikka pienryhmätreenistä saikin hyvän kimmokkeen saliharrastukselle, tuntui ryhmäliikuntatunneille siirtyminen hieman jännittävältä ensialkuun. Katja kehuu kuitenkin ohjaajien ottavan hyvin huomioon ensikertalaiset ja kynnys oli loppujen lopuksi helppo ylittää. Tämän vuoden alusta Katja on ollut jäsenenä ja kokeillut ryhmäliikuntalajeja monipuolisesti. Katjan liittyessä jäseneksi oli Huumalla jo käytössä viime syksynä lanseerattu HuumaPlay-passi. Passin tarkoituksena on motivoida uusia kuntoilijoita liikkumaan säännöllisesti ja tarpeeksi usein. Katja myöntää, että passin täyttäminen on ollut motivoivaa. Spinning-tunnit ovat nousseet Katjan suosikeiksi valikoimastamme erilasten kokeilujen jälkeen. Huumalla treenaamisen lisäksi Katja harjoittelee nyt toukokuun puolimaratonia varten.

Nykyisellään pariskunta siis treenaa enimmäkseen ryhmäliikuntatunneilla ja on löytänyt sieltä liikkumisen ilon. Arto kehuu sen olevan pehmeää nivelille. Hänellä on todettu reuma, joten hyväksihavaittu treeni kuntosalin puolella on kehonpainotreeni, jota Arto pystyy suorittamaan itsenäisesti lukemansa kirjan perusteella. Työmaalla Arton mielenterveys usein kyseinalaistetaan hänen kertoessaan kello 6:30 pyöräytetyistä aamutreeneistä työvuoroon saapuessaan.



Molemmat vanhemmat pitävät tärkeänä sitä, että lapset opetetaan jo nuorena liikunnan pariin. Perheen nuorimmainen, syksyllä neljä vuotta täyttävä Olivia, on käynyt pääasiassa isänsä kanssa säännöllisesti taaperojumpassa. Se on ollut heille mukava yhteinen juttu kerran viikossa. Huuman asiakkailleen tarjoama aamupuuro maistuu molemmille kahvilan puolella treenin jälkeen.

Perheen esikoinen, Roosa, pian 13 vuotta, on puolestaan tutustunut Huuman henkilökuntaan saadessaan PT-tunteja traineriltamme Teemulta. Roosan lajeja ovat juoksu ja yleisurheilu muutenkin. Eräiden kisojen kynnyksellä vaivannut polvi saatiin Teemun hoidettavaksi ja kotiin lähtivät myös Personal Trainerin laatimat jumppaohjeet. Katja-äiti myöntää, että käydessään juoksulenkillä tyttärensä kanssa, Roosa pinkoo keveän näköisesti äitiään edellä. 

Pariskunta kehuu, miten Hyvinvointikeskus Huumalla toivotetaan kaikki tervetulleiksi eikä kenenkään tarvitse kokea olevansa ulkopuolinen: asiakkaita käy laidasta laitaan, vauvasta vaariin.