maanantai 28. heinäkuuta 2014

Huumaavia kenkiä!

Muistatteko kun ihan vasta muutamia vuosia sitten treenattiin aina joko mustissa tai valkoisissa lenkkareissa? 

Nykyään niin urheiluvaatteet kuin kengätkin ovat yhtä värien ja kuosien iloittelua. Olemme Huumalla olleet muutaman viikon silmä tarkkana ihanien treenikenkien suhteen ja tässä teille kaikille muutama herkkupala näistä!









Kyllä tälläiset väriläiskät piristävät asun kuin asun ja saavat varmasti treenin kulkemaan!

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesäruokaa!

Ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeässä osassa ovat liikunta, lepo sekä ravinto. Kesällä monella on lomaa, jolloin lepoa tulee helpostikin ja akut latautuvat. Myös liikunta on helppo pitää lomalla mukana, jo ihan vaikka hyötyliikunnan puitteissa. Mutta mitenkäs se ruokavalio? On aika ihana nauttia grillin antimista ja antautua esimerkiksi jäätelön houkutuksille.

Mutta kesällä hyvin ja kevyesti syöminen ei ole hankalaa, kun vain muistaa mitä kaikkea ihanaa meidän toreilta ja kaupoista kesäisin saa!







Ainakin aamiainen, välipalat ja iltapala on helppo toteuttaa kevyillä vaihtoehdoilla. Ja mikäpä olisi hyvin grillatun lihan, kalan tai kanan lisukkeena parempaa kuin raikas salaatti. :D

torstai 10. heinäkuuta 2014

Uudistunut Huuma

Maanantaina 7.7.2014 Huuman ovet pidettiin visusti lukittuina ja talkooporukka hyöri ovien sisäpuolella. Jos et vielä ole ehtinyt käymään paikan päällä katsomassa mitä uudistuksia on tehty, saa näistä kuvista hieman esimakua.

Mikko siivoamassa!

Uudistusten myötä luvassa lisää uusia juttuja, mutta niistä lisää myöhemmin!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Heinäkuussa hulisee!

Startannut heinäkuu tuo mukanaan upeita uudistuksia. Kuntosalin puolella laite sijoittelut uudistuu, salille rakentuu toiminnallinen treenialue sekä myös Personal Training saa uusia tiloja käyttöönsä. Myöhemmin heinäkuussa myös ryhmäliikuntapuolella Piazza sali saa arvoisensa lattian PaviGymin laadukkaasta valikoimasta.






Nämä uudistukset vaikuttavat hieman aukioloaikoihimme. Turvallisuussyistä olemme suljettuna ma 7.7. klo 05.00 – 23.00. Hyvinvointikeskus Huuman ollessa suljettuna Express Huuma palvelee normaalisti 05 – 23. Huuman avainkorttisi toimii myös Express Huumalla. Express Huuma, Karjanlantie 10 – 12, 48600 KOTKA.

Sunnuntaille 6.7.2014 olemme lisänneet Bodystep Athleticin klo. 10.00-11.00. Hyödynnä sunnuntaina liikuntamahdollisuudet myös BodyJamissä klo. 18.00, BodyPumpissa klo.18.00 sekä BodyBalancessa klo.19.10.

Maanantaille 7.7.2014 olemme Huuman henkilökunnan puolesta tilanneet oikein aurinkoista keliä, jotta voitta nauttia ulkoilusta ja ulkona liikumisesta hyvällä omallatunnolla Huuman ollessa kiinni.
 
Huumaavaa heinäkuuta toivottaen,
Huuman henkilökunta